perjantai 18. kesäkuuta 2010

Treffit

Näin se aika rientää. Meidän Emppukin kävi eilen jo treffeillä ihastuttavan Petra-neidin kanssa. Alunperin oli tarkoitus mennä Petran ja hänen äidin kanssa elokuviin, mutta kuinkas ollakkaan vauvakino oli loppuunmyyty eikä meillä tietenkään ollut lippuja varauksessa. No käytiin sitten kiireettömällä lounaalla ja shoppailemas. Ei voinut olla ostamatta tätä bodya!




Treffit sujui siis mainiosti ja ensi viikolla uudelleen!

Ei liity mitenkään aiheeseen, mutta laitanpa blogin piristykseksi muutaman kuvan meidän puutarhasta.



Nämä etanat ovat raivostuttavia!! Kesän aikana kerään niitä varmaan sadoittain pussiin ja vien roskikseen, mutta ei se näytä etanakantaa meidän puutarhasta poistavan. Taistelu jatkuu.




Tässä puolestaan unikko, jossa vasta yksi kukka, mutta monta tulossa.

Huomenna vietetään Ruotsin prinsessa Victorian ja Danielin häitä. Tätä hienoa päivää juhlistetaan meidänkin perheessä kuohuviinin ja prinsessakakun voimin. Kun varmaan se kutsu häihin oli kadonnut matkalla? :)

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Mammanpoika

Lueskelin vanhoja blogitekstejäni. Aika monessa luki suunnilleen niin, että "ihan hyvä yö, herätty vain kahdelta, neljältä ja kuudelta". Millaisia ne huonot yöt mahtoi ollakaan? No nyt on pidemmän aikaa ollut oikeasti tosi hyviä öitä: Emil menee nukkumaan klo 22-23 välisenä aikana ja herää kerran syömään klo 4.00-6.00 välisenä aikana. Ja sitten jatkaa unia klo 8.00-9.00 saakka. Nautin näistä unista nyt, sillä esim. hampaiden tullessa unet voi olla taas jotain muuta.

Tänäänkin jouduttiin herääämään molemmat herätyskelloon, jotta ehdittiin yhdeksän bussiin ja vauvajumppaan. Vauvis sujui muuten hyvin, mutta Emil ei halunnut olla olleenkaan lattialla. Meille oli ihan special-liikkeet, kun muut äidit teki esim. punnerruksia. Mutta voin kertoa, etten silti päässyt yhtään sen helpommalla! Ohjaaja vähän sanoikin Emiliä mammanpojaksi :)

Olen sitte ruvennut sanomaan Emiliä (monien muiden lempinimien lisäksi) Empuksi ja Emppuliiniksi. En mitenkään tietoisesti ole päättänyt näin, vaan se vaan on muotoutunut ajan myötä näin. Tiedoksi siis, jos blogissakin joskus kirjoitan Empusta.

Blogin piristykseksi pari kuvaa eteisemme uudesta kenkäkaapista. Mistä voi päätellä, että meillä asuu pieni mies -teema jatkuu! :)

href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg6-go_Ay06kXCYt61f-pyPZ-RYgQJJiAJzHScwiYWSwhXoX5oE2TIgweYOCMexj4sTcNeHfiTVrJ6HbH8bkHpvvfwFtLs3wZWjYRBryUdsu1EdQJFL1iaCwIK_UwT96I0lq25dkIkYKNPL/s1600/IMG_1884.JPG">


p.s Uudistin vielä blogia sen verran, että nyt kommentteja voi jättää ilman minun ennakkosensuuria. Täälä on vierailtu reilut 1800 kertaa ja olisi hauska jos te lukijat joskus laittaisitte jonkun viestin itsestänne!

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Edistys"askel"

Viime viikon tiistain se tapahtui, mitä oli jo joitain päiviä enteilty: Emil kääntyi selältä mahalleen!! Kauhea ähinä siinä aluksi oli, mutta nyt reilun viikon harjoittelun jälkeen kääntyminen sujuu vauhdikkaasti. Ongelmaksi vain on muodostunut se, että kun mahalle on kierähdetty niin mitäs sitten? Emil jaksaa kyllä katsella leluja mahallaankin, mutta jossain vaiheessa se alkaa käydä tylsäksi. Sitten kun hänet kääntää selälleen, niin saman tien poika on taas mahallaan. Ja sitten alkaa itku, kun mahalla ei enää jaksaisi olla. :)

Olemme myös todistaneet Emilin ääneen nauramista muutaman kerran. Se jos mikä on söpöä! Parhaimmat naurut tulee tanssiessa, ilmeisesti me vanhemmat näytetään silloin Emilin mielestä niin huvittavilta. :)

Eilen olimme ystävien hääjuhlassa. Niin aurinkoinen ja iloinen Emil oli juhlassa kaikkea muuta. Vissiin meteli, nauru, taputukset ja vieraat ihmiset oli vähän liikaa Emilille ja oikeastaan toinen meistä vanhemmista oli ulkona/eteisessä suuren osan ajasta... No sellaista se välillä on. Kotona Emil on taas ollut ihana oma itsensä ja tänään ollaan laulettu Emilin yhden suosikkibiisin tahtiin. Voit kuunnella sen täältä. Toinen Emilin ehdoton suosikki on euroviisu Tipitii :D Musiikkimaku on siis laaja.

Muokkasin vähän blogin ulkoasua. Tausta vaihtui ja lisäsin listan blogeista, joita lueskelen. Aiheet vaihtuvat leivonnasta fitnekseen ja kaikkeen siltä väliltä. Kaikki seuraamani blogit eivät ole listalla, koska osa on salasanan takana.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ikeassa ja puntarilla

Tänään se kauan odotettu päivä sitten koitti. Nimittäin Tampereen Ikea avattiin Family-kortin haltijoille. Huomenna sitten on virallisesti kauppa auki kaikelle kansalle. Olimme Emilin ja kummipoikamme Simon ja Simon äidin kanssa jo hyvissä ajoin ennen aukeamista ovien takana. :)

Ikeasta suuntasimme Emilin 4-kuukautisneuvolaan. Uudet uljaat mitat ovat 64,2cm ja 8770gr. Lääkärintarkastuskin oli ja lääkäri kirjoitti, että "Terve poika, kasvaa hyvin. Kehittyy normaalisti. Iho siisti. Asiat hyvällä mallilla". Kysyin lääkäriltä vielä Emilin aika runsaasta puklailusta, mutta kun jollakin +30 käyrällä mennään painonkin suhteen, niin huolissaan ei puklailusta tarvitse olla. :)

Varasimme tällä viikolla sitten Tukholman matkan. Lähdemme heinäkuun ensimmäisenä päivänä ja olemme Tukholmassa yhden yön. :) Kivaa lähteä koko perheen kanssa pienelle kesälomamatkalle!

Mukavia vaikkakin vähän sateisia toukokuun viimeisiä päivä toivottelevat Essu ja Emil

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Neljän kuukauden iässä

Emil täytti tällä viikolla kunnioitettavat neljä kuukautta ja sen kunniaksi hän muutti vauvan korista pinnasänkyyn. Haimme Emilin kanssa pohjanmaalta pinniksen, jossa myös minä (eli äiti) ja Emilin eno ovat nukkuneet. Hyvin näyttää Emiliäkin nukuttavan ja on mukavaa, kun on tilaa kääntyillä. Tänä aamuna löysin Emilin nukkumasta poikittain sängyssä. Vaikka periaatteessa Emil ei osaa vielä mihinkään liikkua, silti hän on niin sängyssä kuin leikkimatollakin eri paikassa kuin mihin miehen on laskenut. :)

Meillä on ollut koko viikon pienimuotoinen sairastupa. Tommilla on allergiaa ja sen takia nenä vuotaa. Mulle tuli kamala kesälenssu/räkätauti. Emil puolestaa on käheä-ääninen, ehkä pikkasen tukkoisen oloinen ja hieroo normaalia enemmän silmiään. Ei olla oikein varmoja, että onko tämä lenssua vai jotain allergiaa. En edes tiedä, voiko noin pienellä olla esim. siitepölyallergiaa? Onneksi oireet ei Emilillä ole kovin pahat, ruoka maistuu ja yhtä yötä lukuun ottamatta herätyksiä on ollut vain yksi yössä.

Edelleen Emil haluaisi kovasti vain istua ja on hän sitten sylissä saanutkin istua. Vaunuihin Emil edelleen nukahtaa, mutta ei enää niin takuuvarmasti. Jos ei nukuta, niin sitten ei huvittaisi olla vaunuissakaan ja tyytymätön kitinä alkaa kuulua. Sitten kun uteliaan matkustajan nostaa pois vaunuista, kitinä vaihtuu hyvin intensiiviseen maisemien/ihmisten/eläinten/kasvien/minkätahansa tuijotukseen. :) Kaupungillakin bussit jyristää ohi, mutta Emiliä ei haittaa, kunhan saa vaan katsella ihmisvilinää. Aika kaupunkilaislapsi siis. Toisaalta myös omien lelujen pitely, katselu ja syöminen on mielekästä puuhaa ja sillä saa Emilin myös tyytyväiseksi hetkeksi.

Tällä viikolla olemme olleet Emilin kanssa Hämeen museossa katsomassa sekä upeaa Näsinkalliolla olevaa rakennusta että vähän taidettakin. Eilen olimme kaupungilla syömässä vegemessuilla kasvisruokaa (äiti söi ja Emil nukkui). Tänään Emil on toiminut työjohtajana äidin ja isin pestessä ikkunat! Puhdasta tuli ja aika ripeästi sujui edellisvuosista poiketen. Kyllä sitä vaan työnjohtajaa tarvitaan!

lauantai 8. toukokuuta 2010

Yhä ylös yrittää...

Tarkennetaanpa tuota edellistä postausta sen verran, että Emilin pään nosteluun liittyy pienen miehen vahva halu päästä istumaan! Ihan viime päivinä Emil ei ole enää viihtynyt "vauvamaisesti" sylissä, vaan hän yrittää punnertaa itseään istumaan ja kun se ei ihan onnistu, meinaa ruveta hermostuttamaan. Sitten kun häntä vähän auttaa istuvampaan asentoon, herra on tyytyväinen ja katselee kiinnostuneena uusia maisema uudesta näkökulmasta. Kysyinkin neuvolassa tämän ikäisen vauvan istuttamisesta. Terkkari sanoi, että mikäli vauvaa tukee hyvin, istuttaa saa sylissä. Samoin netin keskustelupalstojen mukaan varsinkin, kun vauva itse yrittää istumaan niin sylissä voi istualtaan pitää, kunhan tukee selkää.

Tänään kävimme Emilin kanssa Ideaparkissa. Tarkoitus oli käydä lähinnä ikkunaostoksilla kun ulkoilu ei sateessa meitä huvittanut. Mutta Marimekossa oli remonttialennuksia, niin pakko oli yksi tunika ostaa. Sitä voi pitää sitten joskus, kun ei enää imetä. Tällä hetkellä se on mahdollisimman epäkätevä asu.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Mikkelin matka ja vapun viettoa

Onpas vierähtänyt muutama tovi edellisestä päivityksestä. Äidillä on ollut kaikenmoista projektia, niin ei ole kerinny kirjotella.

Käytiin toissaviikonloppuna Mikkelissä. Matkat kumpaankin suuntaan sujui hyvin Emilin nukkuessa takapenkillä. Mikkelissä Emiliä kävi tervehtimässä isin kummit ja heidän tytär Noora perheensä kanssa. Käytiin vielä seuraavana päivänä ostoksilla Nooran omistamassa Huldan Huoneessa ja nyt pöytäämme peittää ihana pallokuosinen pöytäliina. Nooran perheen kodin sisustus on sitten ihana! Mikkelissä isi ja äiti kävi ihan kahdestaan puntilla ja uimassa, kun Mamma, Vaari ja Mia-täti hoitivat Emiliä. Pikkasen oli poika ruvennu "rikuneeramahan" herättyään päiväunilta. Mutta hyvin kumminkin oli sujunut.

Sitten viime viikonloppuna juhlittiin Emilin ensimmäistä vappua. Perjantaina oli ensin neuvola, jossa uudet hienot lukemat olivat 61cm ja 7945gr. Ja nyt tuli ensimmäinen piikki! Kamalaa oli niin äidin kuin pojankin mielestä, mutta onneksi me siitä selvittiin. Vappuaaton kunniaksi käytiin Vesilahdella grillaamassa, mutta meidän osalta kyläily meni vähän huonosti, kun Emil tuli rokotteesta kipeäksi. Kylässä pieni mies vain itki eikä tahtonut rauhoittua millään. Annoimme Emilille lääkettä ja vasta sitten tuli kaikille parempi mieli. Neuvolassa sanottiin, että rokote saattaa väsyttää ja sitä se todellakin teki. Emil nimittäin nukkui noin kahdeksan tuntia yhteen putkeen! Muutenkin yöt ovat menneet viime aikoina vain yhdellä heräämisellä ja se on äärimmäisen ihanaa!

Vappupäivänä olimme ystäväperheiden kanssa vappubrunssilla. Sekä Emil että melkein saman ikäinen Petra-neiti sammuivat ravintolan pöytään, muilla sujui vähän rauhallisemmin. :)

Emilin uusin taito on pään kohottaminen ja siihen liittyvä hassu ilme kasvoilla, joka syntyy kaula- ja niskalihasten jännittämisestä. Pään kannattelu on kehittynyt paljon ja samoin esineisiin tarttuminen on harjaantunut.

Tulevana viikonloppuna on minulla ensimmäinen äitienpäivä ihan oikeana äitinä. Jännittää, että millaisen kakun Emil äidille leipoo! :)

Essu ja Emil toivottavat jo etukäteen kaikille lukijoille ja erityisesti kaikille äideille hyvää äitienpäivää!